lauantai 31. joulukuuta 2016

Hanhivaaran Personal Training- valmennus

Mitä tapahtui asiakkaallemme Minnalle, joka lähti Maria Härkönen- Tenkasen kolmen kuukauden valmennusmatkaan? Siitä seuraavassa Minnan ja Marian kertomana;

Minna:

"Käännyin Hanhivaaran ja Marian puoleen, sillä tarvitsin apua voidakseni paremmin oikeanlaisen liikunnan ja ruokavalion avulla. Teen työkseni aika staattista päätetyöskentelyä ja kärsin usein niska- ja hartiaseudun jumeista. Tämän lisäksi keväällä oikea käteni alkoi oirehtia rajusti, josta säikähdin pahemman kerran. Päätin, että nyt on oikea aika panostaa omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Taustaltani löytyy myös jo vuosien takainen akillesjänneleikkaus. Tiesin myös, että ruokavaliotottumuksissani oli korjattavaa. Näistä syistä halusin avukseni ammattilaisen, joka opastaisi minua ihan kaikessa, tekee minulle sopivan ohjelman ja katsoo perääni etten riko itseäni.

Marialta sainkin todella hyvät neuvot ja ohjeet, joita oli helppo seurata. Maria otti huomioon toiveeni ruokavalion suhteen ja liikuntaohjelmaa tehdessään jopa fysioterapeuttini terveiset koskien liikkeitä ja liikeratoja. Maria myös hienosti huomioi muun elämäni, esimerkiksi sen, että omistan koiria ja hevosen. Elämäni ei siis todellakaan ollut katkolla tämän jakson aikana vaan kuntoilu ja ruokavalio oli helppoa ottaa osaksi arkeani!

Treenaajana Maria on huippu tyyppi. Vaativa tsemppaaja, joka kuunteli, neuvoi ja auttoi kohti tavoitteita. Treenit olivat monipuolisia ja samalla myös hauskoja! Lähdin treeneistä aina hikisenä, mutta hymyssä suin. Hän on rautainen ammattilainen!

Olen todella tyytyväinen, että otin kolmen kuukauden Personal training- paketin! Sain todella hyvän startin kuntoiluun ja terveelliseen ruokavalioon. Voin jo nyt paljon paremmin. Energiatasoni ovat nousseet ja löysin liikunnan ilon. Tästä on todellakin hyvä jatkaa!"




Maria:

"Minna aloitti kolmen kuukauden valmennuspaketin syyskuun lopulla tavoitteenaan virkeämpi olo, liikkumisesta kiinni saaminen ja painon pudotus. Ylpeänä toteankin tämän jakson jälkeen, että kaikki tavoitteet on saavutettu! Entinen sohvaperuna, nykyinen jumppapirkko säteilee tänään virkeänä ja lähes 10 kiloa kevyempänä. Todella hienoa työtä, Minna!

Minnan kanssa emme tehneet lähtökuntotestejä, vaan lähdimme mittausten suhteen liikenteeseen Inbody-mittauksilla. Alussa hän antoi todella surkean kuvan kunnostaan ja en uskaltanut lähteä tekemään mitään liian repivää ennen kuin olisin saanut käsitystä häntä vaivanneista akillesjänteestä, sekä olkapäästä ja kädestä.

Loppujen lopuksi hänellä ei ollut mitään rajoitteita ja pystyimme tekemään lähes kaikkea. Tammikuussa Minna aloittaa uuden paketin, joten silloin pääsemme taas aloittamaan uusien tavoitteiden ja päämäärien kanssa".
________________________________________________________________

Vau! Todella hienoa työtä, Minna. Hanhis- team onnittelee ja toivottaa parasta mahdollista jatkoa liikunnan parissa :)

Kiinnostuitko sinäkin Personal Training- valmennuksesta? Ota yhteyttä Personal trainereihimme ja tehdään juuri sinulle sopiva paketti tavoitteidesi mukaisesti;

maria.harkonen(a)hanhivaara.fi
katja.pirhonen(a)hanhivaara.fi
camilla.korpela(a)hanhivaara.fi
ville.salmi(a)hanhivaara.fi
tommi.tenkanen(a)hanhivaara.fi
jutta.vihiniemi(a)hanhivaara.fi
laura.henttinen(a)hanhivaara.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommenttisi asialliseen tyyliin :)