perjantai 8. helmikuuta 2019

Uusia tuulia Hanhivaaraan: Omaohjaajapalvelu

Personal training elää ja voi hyvin meillä Hanhivaarassa. Pidämme ajatusmallista, että palvelemme lähtökohtaisesti asiakasta hänen tarpeidensa ja tavoitteidensa kautta; kohtaamme asiakkaan erityisesti valmentajana. Viimeiset hetket olemme kehitelleet asiakkaillemme Omaohjaajapalvelua, muun muassa Personal trainingin tueksi. Haluamme, että henkilökohtainen valmennus liikunnan ja ravinnon maailmassa tulee entistä lähemmäs asiakasta ja että se tulisi helpommin lähestyttäväksi palveluksi. Mitä sitten Omaohjaajapalvelu tarkoittaa?

Jokainen kanta-asiakas tapaa Omaohjaajan ensimmäisen kerran tehdessään jäsenyyssopimuksen. Tätä kautta pyrimme säilyttämään yhteisöllisyyttä ja yhteisen matkan tuntua asiakkaalle koko Hanhivaarassa liikkumisen ajan. Omaohjaaja ohjaa sinut kuntosaliohjelman päivityksen pariin kerran vuodessa ja vastaa mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin tarvittaessa. Omaohjaaja on helposti lähestyttävä motivaation lisääjä. Kirjasimme alle palvelun tarkoituksesta muutaman kysymyksen kautta:

Miten Hanhivaara käynnistää Omaohjaajapalveluaan?

- Palvelu on pikkuhiljaa nostanut päätään jo syksystä 2018 alkaen. Uuden kanta-asiakkaan liittyessä jäseneksi on Omaohjaaja tutustuttanut hänet Hanhivaaran palveluiden pariin. Pyrimme tuomaan esiin helppoa tapaa liikkua juuri sinulle, täällä meillä Hanhivaarassa.


Hyötyvätkö pidemmän aikavälin kanta-asiakkaat palvelusta?

- Kyllä vain! Omaohjaajamme ovat pikkuhiljaa yhteydessä jokaiseen kanta-asiakkaaseen ja kyselevät tämän hetken fiiliksiä ja tuntoja meillä treenaamisesta. Tässä kohdassa jos mietit oman valmentajan hankkimista, kannattaa kysymykset ja tarpeet kertoa Omaohjaajalle! Hän osaa kertoa ja ohjata sinut oikealle henkilölle. Lisäksi voit varata saliohjelmasi päivitysajan tai pt- tapaamisen omaohjaajan kautta.

Pääseekö Omaohjaajaa tapaamaan varaamalla itse ajan?

- Ehdottomasti. Tapaamme mielellämme asiakkaitamme koskien sopimustasi tai esimerkiksi liikkumiseen liittyviä motivaatioasioita. Ajan varaamiseksi voit olla yhteydessä osoitteeseen: asiakasneuvoja(a)hanhivaara.fi .



Miten saan palkattua itselleni valmentajan?

- Ole yhteydessä suoraan Hanhivaaraan omiin Personal trainereihin tai varaa aika Oma-ohjaajalle. Näin pääset rauhassa kertomaan tilanteestasi ja kerromme sinulle parhaan mahdollisen tavan aloittaa projektia kohti elämäsi kuntoa! Personal traineriemme tiedot löydät osoitteesta: https://www.hanhivaara.fi/hanhivaara/henkilokunta/?_sft_toimenkuva=personal-trainer  .

___________________________________________

Olemme enemmän kuin innoissamme näistä uusista tuulista ja toivomme saavamme jokaiseen asiakkaaseemme taottua hyvinvoinnin ja liikunnan riemua. Lämpimästi tervetuloa siis meille Hanhivaaraan!


T. Hanhis team