perjantai 24. toukokuuta 2019

Reseptivinkki: pikaruokaa!

On aamupalaa, lounasta, välipalaa; miten ihmeessä mahduttaa nuo kaikki omiin aikatauluihinsa? Tuntuu, että aika täytyy aina käyttää tehokkaasti ja siinä kohdassa syömisestä on helpointa luistaa. Nyky-yhteiskunta on tehnyt syömisestä todellista pikaruokailua kaiken maailman eines-tiskeineen ja hampurilaispaikkoineen. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen; eräänä kauniina päivänä mietin itsekin tätä pikaruokailun ihmeellistä maailmaa, kunnes hoksasin jotain...

Täytyy myöntää; itsekään en ole mikään etukäteisvalmistaja ruokailuiden suhteen; sana Foodprepping (=ruokien etukäteisvalmistus monelle päivälle etukäteen) on todella vieras. Olisihan se hienoa saada aikaiseksi viikon ruuat yhdellä kertaa ja jakaa ne bokseihin valmiiksi; sitä en kiellä!

Itselleni koen helpoksi tehdä ruuan siinä tilanteessa kun sille on tarve. Ruokailuideni välit eivät kuitenkaan hypi aamusta iltaan vaan kehoni on tottunut ilmoittamaan nälästään viimeistään kun neljä tuntia edellisestä ruokailusta on kulunut (...ja silloin on kyllä jo nälkäkiukku lähellä :D).
Olen kuitenkin oppinut jotain; sen että kun ruokailut pitää terveellisinä, kasvispitoisina ja riittävästi energiaa sisältävinä, ei voida mennä suuresti metikköön. Lisäksi ruuan saa eteensä todella pienellä vaivalla; pikana ja tiedät tasan tarkkaan mitä syöt. Helppoa!


Pikalounas voi siis todellakin olla terveellinen; seuraavassa esimerkki minkä teen kieltämättä muutamia kertoja viikossa! Niin hyvää se on; aikaa ruuan teolle menee 5-10 min väliltä. Kai se jo luokitellaan pikalounaaksi?
_______________________________________

KESÄN HELPOIN PIKALOUNAS YHDELLE

1/2 paprika
1 tomaatti
muutama siivu kesäkurpitsaa

Lehtikaalia
Kurkkua

1/2 dl Muru- kauravalmistetta 
1 rkl papuja

1 Riisinuudelilevy

Hummusta

Pilko paprika, tomaatti ja kesäkurpitsasiivut. Heitä ne pannulle ja mausta. Heitä mukaan Muru-kauravalmiste ja pavut. Anna hetken aikaa muhia kannen alla. 
Keitä riisinuudelilevy ja muutaman minuutin kiehauttamisen jälkeen heitä kasvisseoksen joukkoon. Siirrä ruoka lautaselle ja lisää lautaselle kylkeen mukaan lehtikaali ja kurkku. Heitä päälle halutessasi hummusta. Nauti!
________________________________________

Muistetaan sitten tässäkin kohtaa; se mikä sopii toiselle, ei välttämättä toimi toisella. Ruuan pitäisi olla nautinto, mutta se on myös kehon polttoainetta. Se mitä suustasi laitat alas, vaikuttaa koko vuorokauteesi ja yleiseen olotilaasi. 

Kokeile siis tätä pikalounasta ja kerro mitä mieltä olit; niin hyvää ettei sanotuksi saa ;)


Nautinnollisin terveisin,

Jutta ja muu tiimi.



perjantai 10. toukokuuta 2019

Työhyvinvointi- kaikille tärkeä

Työhyvinvointi on kannattava sijoitus; niin työnantajalle kuin itse tekijällekin. Työpaikan ympäristön ja yleisen ilmapiirin tulisi suurimmaksi osaksi mahdollistaa työntekijän terveelliset valinnat elämässään.

"Työhyvinvointi tarkoittaa, että työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa ympäristössä, terveyttä edistävässä sekä työuraa tukevassa työympäristössä ja työyhteisössä." - Työterveyslaitos, 2016.

Erinäisistä tutkimuksista käy ilmi, että yritys, joka panostaa työntekijöidensä työhyvinvointiin edistää työntekijöiden työntekoa, jaksamista arjessa ja täten myös yrityksen liiketoimintaa. Liikunta on keskeinen osa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Se ehkäisee, hoitaa ja kuntouttaa sairauksia. Liikunnalla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia elintapasairauksiin, mielenterveyteen, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, stressinhallintaan, työtapaturmien esiintymiseen ja yleiseen jaksamiseen. Kun työpaikalla panostetaan konkreettisesti työntekijöiden työhyvinvointisuunnitelmiin, näkyy se suoraan yrityksen imagon nousuna ja tukee jokaisen liikuntamotivaatiota yksilönä.


Kaikkia ei voi pakottaa liikkumaan, sehän on selvää. Silti siihen kannustavia tekijöitä ovat esimerkiksi henkilökunnan tukeminen taloudellisesti liikunnan pariin tai antamalla heille mahdollisuus liikunnan harrastamiseen myös työajalla. Nykypäivän työympäristöissä on herätty siihen tosiasiaan, että henkilöstön voidessa hyvin, voi hyvin myös itse yritys.

Melkoisesti siis hyötyjä ja pohdittavaa työhyvinvoinnista! Uskomme täällä Hanhivaarassa siihen, että kulut, jotka nyt sijoittaa työhyvinvointiin, maksaa itsensä takaisin moninverroin lähivuosien aikana. Voidaan puhua jopa win-win- tilanteesta; kaikki voittavat! Työelämän kehittämisen viestinä voidaan ajatella tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantamista samanaikaisesti.

Työhyvinvointiin voi myös panostaa itsenäisesti omalla kohdallaan. Kokosimme muutaman pointin;

- Vedä rajat. Erota työ ja vapaa-aika selvästi toisistaan.
- Aikatauluta työsi realisesti, älä ahnehdi.
- Syö terveellisesti, liiku järkevästi.
- Lepää kun siltä tuntuu.


Hanhivaaran liikuntakeskuksessa työhyvinvointi ja liikunta voidaan yhdistää monin keinoin. Kaikki meillä tehtävä liikunta tukee tavoitteitasi varmasti työntekijänä että työnantajana. Palvelumme keskittyvät vahvasti kunto- ja terveysliikuntaan, josta juuri työhyvinvointiliikunnassa tulisi olla kyse.

Meillä ovat jo useat salonseutulaiset yritykset liikkuneet porukassa vuosien ajan; pelanneet salibandya omalla vakiovuorollaan, tulleet viikoittain yksityisryhminä valitsemilleen ryhmäliikuntatunneille, keilanneet TYKY- päivien vietoissa, pyytäneet luentoja ravitsemuksesta ja yleisesti hyvinvoinnista; vaihtoehtoja on niin paljon kuin on yrityksiäkin!

Jos mieleesi nousi oma työpaikkasi ja sen työhyvinvointi tai esimerkiksi TYKY- päivän vietto, olethan yhteydessä meihin; suunnitellaan yhdessä työyhteisösi työhyvinvointia edistävä liikuntakokonaisuus. Yhteystietomme löydät alla olevasta linkistä;

https://www.hanhivaara.fi/hanhivaara/henkilokunta/

Kun sinä voit hyvin, työkin sujuu! :)


Hyvinvoivin terveisin,

Jutta ja muu tiimi.



perjantai 3. toukokuuta 2019

Kesä tulee, oletko valmis?

Kevät ja alkuvuosi on mennyt kivasti treenatessa, mutta nyt tuntuu että olisi tauon paikka. Kesälaitumet odottavat, olisi kivaa vain rentoilla... Miltä kuulostaa? 
Erittäin houkuttelevalta kylläkin, mutta tiesitkö sitä faktaa, että voit menettää osan kevään harjoitteluvaikutuksista kesän aikana, jos nyt lopetat treenaamisen? 

Kesäksi voi vähentää treenimääriä ylläpitävälle säädölle, jolloin saavutetut tulokset säilyvät. Kokonaan treenin lopettamista emme kuitenkaan suosittele; oman kehosi ja aktiivisuutesi kannalta.

Näin kauniita kelejä odotamme Hanhis teamissäkin kuin kuuta nousevaa!
(Kuva 2018 kesän puistojumpasta)

Pelkkä laakereillaan lepo alkaa helposti heikentämään kuntoasi; tutkimusten mukaan jopa 10% kahden viikon aikana. Kun koko kevään ja pimeän syksyn on hankkinut hyvän määrän lihasta tai kestävyyttä jumpista ja lenkkipolulta, on tullut virtaa omaan arkeen, miksi siitä olotilasta haluaisi luopua? Kerrommekin nyt, että liiku kesällä voimaa ja kestävyyttä ylläpitäen; voit hyvinkin vähentää kesälomalla treenimääriäsi, ehkä jopa muuttaa treenin intensiteettiä. Tällöin voima- ja kestävyystasosi eivät varmasti ainakaan katoa.

Voimaa ja lihasmassan hankintaa ei pitäisi täysin unohtaa. Jos kevään aikana on tottunut tekemään voimaharjoittelua 3-4 kertaa viikossa, vähennä nyt kesäksi voimaharjoittelu yhteen tai kahteen viikkokertaan; tällöin pidät voimatasoistasi huolen ja olet hyvässä kunnossa, kun syksyn treenit taas alkavat. Voit miettiä myös asian näin; motivaatio treenaamiseen pysyy kohti pimeää syksyä mentäessä, kun keho ei ole täysin voimaton ja nuuvahtanut kesän laakereilla lepäilystä ;)

"Voima- ja lihasmassatreenin tuloksia voi ylläpitää huomattavasti pienemmällä treenimäärällä kuin ne on alunperin hankittu. Salilla ei siis tarvitse juosta niin usein. Tämä on loistava mahdollisuus kesäajanjaksoa ajatellessa."

Mistä sitten tietää miten ja milloin treenata, kun on se kesälomakin ja kaikkea muuta ohjelmaa koko ajan? Lohdutamme tähän sanomalla, että treenata pystyy missä tahansa; mökillä, ulkomailla biitsillä tai kuntosalilla, kävellen tai juosten pitkin koivukujia hiljaisina kesäaamuina; you name it!

Myös suunnitelmallisuus on asia, jota kannattaa kokeilla; merkkaa kalenteriin kaikki tulevat viikon treenisi ja suunnittele tekemisiäsi. Näin treenit tulee varmemmin tehtyä, kun ne ovat jossain ylhäällä ja pystyt välillä vilkaisemaan kalenteria. Mikään ei ole parempaa kuin treenata vapaasti, nauttia kellottomasta arjesta ja levätä kun siltä tuntuu! Toisaalta; mitä sitten jos jokin suunniteltu treeni jäisikin välistä? Voit tehdä sen sitten myöhemmin tai olla tekemättä; stressin väheneminen on yksi lomalaisen tärkeistä tavoitteista.

Seuraavassa Hanhis teamin vinkit kesällä treenaamiseen;

1. Vähennä treenimääriäsi, mutta älä lopeta kokonaan.

2. Muuta treenitehojasi; voimaharjoittelusta hetkeksi HIIT-treeneihin tai kovatehoisista jumpista lyhyempiin juoksulenkkeihin tai kävelyyn.

3. Lepää ja nuku riittävästi.

4. Suunnittele rennosti.

5. Kysy tarvittaessa apua ammattilaiselta lomakaudellesi treeneihin ja sen jaksottamiseen.

6. Ole armollinen itsellesi; niinkuin tähänkin saakka.




Liikutaan siis edelleen koko kesä; ehkä hieman naruja hölläten, mutta silti niistä tiukasti kiinni pitäen ;)


Alustavin kesäterkuin,

Jutta ja muu tiimi.