perjantai 12. tammikuuta 2018

Toiminnallinen treenaaminen Hanhivaarassa

Kevään lukujärjestys ryhmäliikunnan osalta käynnistyi tällä viikolla! Menoa ja vilskettä on riittänyt; tunneilla jengiä virtaa eikä hikipisaroiltakaan ole voitu välttyä. Juuri oikea meininki siis! :)

Toiminnalliseen treenaamiseen liittyen; myös pienryhmävalmennusryhmä Cross-It käynnistyi ensimmäistä kertaa ja Camilla pääsi täynnä olevan ryhmän kanssa aloittelemaan treenit myöskin tällä viikolla. Jos tällä kertaa jäit ilman paikkaa ryhmästä, ei hätää; niitä on tulossa kyllä lisää! Paikkatiedusteluita ryhmään liittyen voit tehdä suoraan Camillalta; camilla.korpela(a)hanhivaara.fi .

No mitä sitten on toiminnallinen treenaaminen? Kaiken kaikkiaan se tarkoittaa oman kehon treenaamista ja tehostamista erilaisin keinoin, harjoituksin ja erilaisia apuvälineitä käyttäen. Treenitapa auttaa kehoamme toimimaan paremmin arkielämässä ja vaikkapa erilaisissa kilpaurheilun suorituksissa. Sitä voi myös kutsua nimellä Funktionaalinen harjoittelu.

Ryhmäliikunnan puolella voidaan puhua tunnista, jonka sisältö on pääasiassa kokonaisvaltaisesti haastavissa harjoitteissa. Lihaskunnon lisäksi haastat esimerkiksi myös tasapainoa ja kehon motoriikkaa.



Järkiperäisesti toiminnallista treeniä ei voi selittää; liikkeitä kun on tuhansia, samaten tavoitteita. Se sisältää kaikenlaisen treenaamisen aina painonnostosta kamppailulajeihin ja kahvakuulatreeniin. Jokaisella lajilla on paikkansa toiminnallisessa harjoittelussa ja sen tavoitteena on edistää ja kehittää juuri sinun kehoasi!

Tieteellistä faktaa toiminnallisesta treenaamisesta syntyy koko ajan. Toiminnalliseen treenaamiseen liittyvä tieteenlaji biomekaniikka on suhteellisen nuorta, mutta kehityspolultaan nousevaa. Tulevaisuudessa uskotaankin, että toiminnallinen treeni on enemmän tieteeseen pohjautuvaa, kun erilaisten lajien osa-alueet ja funkiot yhdistetään toisiinsa. Jokaiselle löytyy jotakin, se on aivan varmaa!



Me olemme Hanhivaarassa panostaneet myös toiminnalliseen treenaamiseen. Kevään lukujärjestystä löydät toiminnallisia tunteja aina maanantaista torstaihin saakka. Halutessasi käyt vaikka ne kaikki läpi :)

________________________________________________________

Hanhivaaran toiminnallisen treenaamisen kalenteri KEVÄT 2018

MAANANTAI
18.45 Toiminnallinen treeni (kuntosali)

TIISTAI
17.15 Kahvakuula (Lataamo)
18.05 Kuntonyrkkeily (Treenaamo)

KESKIVIIKKO
18.30 Tabata'30

TORSTAI
6.30 Tabata'45 (Trimmaamo)
18.00 Kahvakuula (Trimmaamo)

________________________________________________________

Tuntien sisällöt löydät osoitteesta:

http://www.hanhivaara.fi/hanhivaara/index.php?k=112655

Hanhivaaran toiminnalliseen treeniin pääset mukaan kanta-asiakkaana ryhmäliikunnan sisältävillä sopimuksilla, sekä myös irtokuukausi- ja 10-korttiasiakkaana.


Seuraavana ei tarvitse kun tulla ja kokeilla :) Nähdään toiminnallisessa!

t. Jutta ja muu tiimi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommenttisi asialliseen tyyliin :)