keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kohti päämäärää

Enää 9 viikkoa. Sitten se koittaa. Oman liikuntahistoriani kovin suoritus on edessäpäin ja siihen olen tähdännyt viime syksystä lähtien. Välillä on ollut hetkiä kun olen manannut juoksulenkkarit syvimpään suohon, vihannut sanaa juoksu, mutta samalla kuitenkin koko ajan tiennyt että minusta on tähän. Maratonille. Sinne Tukholmaan. Kesäkuun alussa. Apua...

Mitä tarkoittaa omien tavoitteiden määrittäminen? Onko se terveellistä vai pitääkö liikunnasta nauttia vain muuten vain? Omasta mielestäni liikutaan näiden kahden asian välimaastossa. Joskus on hyvä asettaa tavoite jonnekin vähän kauemmas, jotta tietää että kaikki on mahdollista ja jokainen askel vie eteenpäin. Toisaalta ei myöskään pitäisi menettää liikunnan riemua itsessään liian suurien tavoitteiden edessä; liikunnasta saatava fiilis on jotain aivan sanoinkuvailemattoman siistiä ja jo siitä nauttiminen riittää!

Mistä sitten tietää millainen tavoite on terveellistä asettaa itselleen? Mistä olet kiinnostunut? Oman liikuntahistoriani varjolla voin todeta, että kaikki asetetut tavoitteet astuvat esiin hetki kerrallaan. Jokin mikä sopisi kuvaan juuri nyt ei ole välttämättä sopinut aikaisemmin.
Vihasin juoksua nuorempana. Aikoinani olisin vain katsellut altaan pohjaa tunnista ja päivästä toiseen uintitreeneissä kuin tehnyt oheistreeninä lenkkejä ulkona. Nykyään asiat ovat toisinpäin; mielummin kilometrejä jalkojen alle kuin mitään muuta :D Ihmismieli on ihmeellinen ja tekee kyllä ajansaatossa tepposet!



Olen työssäni paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Lisäksi kotona on kohta 3-vuotias vitsiniekka, joka pitää päivän sosiaalisuudesta kiinni. Olen vähintäänkin sitä mieltä tämän kaiken arjen pyörityksen keskellä, että edes joitakin täysin omien ajatusten kanssa olevia hetkiä täytyy löytyä. Lenkiltä koen saavani itselleni nuo hetket. Juoksussa koen kehittyväni eniten päämäärätietoisesti. Napit korville ja menoksi!

On siis kevät. Oletko sinä asettanut jo jotain tavoitteita tulevaa kesää miettien tai jopa ensi syksyä? Vai onko liikunta sinulle vain hyvää oloa tuottava asia? Jos vastasit molempiin kysymyksiin kyllä; hienoa! Näin sen pitääkin olla :) Pääasia on, että tiedät itse millä tavoin voit parhaiten. Se riittää.


Aurinkoista ja leppoista huhtikuun alkua toivottelee,

 Jutta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommenttisi asialliseen tyyliin :)